sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Juustoinen paprika-oliivi piirakka

Olin jo vähän ehtinyt unohtaa piirakoiden ihanuuden! Leivoin eilen illalla Euroviisujen katselmusta varten iltapalaksi piirakkaa josta tulikin todella mainiota. (Myös viisuvoittaja oli mainio)




Pitkästä aikaa kasvispiirakkaa! Tällä kertaa myös pohjassa on juustoraastetta ja täytteessä simppelisti vain paria ainesta. Pohja saattaa vaikuttaa liian hajoavalta ja jauhoiselta kun levität sen pellille; paistuessa se kiinteytyy ja kun piirakka on kokonaan valmis ja jäähtynyt, pohja kyllä pitää pintansa. Ohjeeseen sain inspiraation kevään Maku lehdestä.

Piirakkaan ei tule mausteita- niitä saa lisätä jos haluaa- mutta oliivin ja juuston suolaisuus pitää huolen siitä puolesta ja tuorejuusto tuo ruohosipulia meininkiin mukaan. Tämä riittänee monelle, mulle ainakin.


Juustoinen paprika-oliivi piirakka

Pohja

250g voita
150g emmentaljuustoa raasteena
3 dl täysjyväjauhoja
2 dl vehnäjauhoja

Täyte

2 paprikaa (1 punainen, 1 keltainen)
kourallinen kalamata oliiveja
3/4 prk salaattijuustokuutioita
400g ruohosipulituorejuustoa
4 dl ruokakermaa
3 kananmunaa

Nypi pohjan ainekset yhteen, painele taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja esipaista 10 min 200 asteessa.
Pilko paprikat pieniksi paloiksi, viipaloi oliviit.
Sekoita kulhossa yhteen tuorejuusto, ruokakerma ja munat.
Ripottele esipaistetun pohjan ylle paprikapalat, oliviit sekä salattijuustokuutiot. Levitä ylle tuorejuusto seos. Paista sitten keskitasolla uunissa 25 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Nam! tulipas oikein vesi kielelle..:) Tätä täytyisi kyllä ehdottomasti kokeilla!

    Minäkin kokkailen kasvisruokaa parhaani mukaan. :) Tervetuloa siis seurailemaan minunkin blogiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä, ehdottoman maukas piirakka! Pitääkin muistaa tehdä tätä uusiksi. Ja kiitos vinkistä! meenkin samantien tsekkaamaan blogisi!

      Poista