sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Shopatut&Tilatut

Koin suurta turhautumista, jälleen kerran, hennesillä. Ostan hennesiltä tätä nykyä suht harvoin vaatteita, eniten sukkahousuja ja perustrikoorompetta joihin ei mene paljoa rahaa ja joilta en vaadi ikuista kestävyyttä. Kun sitten etsin sieltä oikeasti jotain niin sitä ei löydy! Ei vaikka näyteikkunassa olisi, ei vaikka isoissa julisteissa komeilisi kyseisiä vaatteita ja vaikka mallinukeilla olisi päällä. Tällä kertaa kävi vieläpä niin, että vaihtoehtoisesta väristäkin oli vain auttamattomasti liian isoja kokoja jäljellä..joten, tilausta vetämään! Olen tilannut hennesiltä vaatetta viimeksi monta monta vuotta sitten joten toivottavasti tulee mieluisa paketti.

Tässä kuussa olen vähän sortunut alemyynneissä ja nyt siis nettishoppailussakin tähän tapaan;


shoppings


Pinkit shortsit, punaiset housut ja pallopaita tilattu HM, Musta mekko Object (Micks'in alesta), Musta neule leikkii Blendin neuletta, sekin Micks'in alesta, Ponnareita ja ponnaripantoja ostin Seppälästä ja BB-voide Sokkarilta jo vähän aikaa sitten.

En yhäkään tiedä mistä BB-voide saa nimensä mutta voiteesta olen tykännyt. Se korvaa meikkivoiteen kun laittaa vähän paksumman kerroksen, kosteuttaa kivasti ja tuo sopivaa hehkua iholle. Tekee siis aikalailla sen mitä mainokset lupailee, tosi kiva tuote jos on yhtään laiska esimerkiksi meikkaamaan mutta ei omista ihan Voguen etusivu-tasoista ihoa luonnostaan.

Vaatteista osa on tullut ihan oikeaan huutavaan tarpeeseen (neule, shortsit) ja osaa ei vaan ole voinut olla ostamatta (Objectin ihanaakin ihanampi mekko), ponnareita ja noita pantoja olen tarvinnut jo pitkään lisää. Vielä, jos jotain, niin tarvetta olisi pienelle olan yli heitettävälle laukulle, onpa nimittäin mennyt moisia rikki aikamoista tahtia. Huutelisin myös mustien vakosamettihousujen perään, jouduin leikkamaan omista, noin 10 vuotta vanhoista shortsit menneellä viikolla koska lahkeet eivät pysyneet enää kasassa.

Nyt ihanaa sunnuntaita, eilen tein toisen satsin cupcakeja , eka satsi upposi nimittäin sen verran nopeasti! Vastapainoksi ajattelin tehdä kunnon kotiruokaa eli makaronilaatikkoa tänään ruoaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti