keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Paahdetut tomaatit briellä

Jääkaapin ovessa on nököttänyt sanomalehdestä (keskisuomalainen) repäisty palanen jo hyvän tovin, ollaan vaan ihasteltu ajatusta tehdä paahdettuja tomaatteja brie kuorruteella salaattipedissä. Kuten ruokaostoksistani näki, nyt kotiin kulkeutui ainekset tähän ruokaan. Tomaattien rakenne pysyy suht ihanteellisena- ei liian mössö tai lötkö mutta ei liian kiinteä, brie käy kuin nenä päähän tomaatin päälle ja öljymausteseos tekee tomaateista ihastuttavan makuisia. Alkujaan varmaan alkuruoaksi,iltapalaksi tms tarkoitettu ruoka muodosti kunnon pääruoan kun mukaan lisättiin parsakaalia sekä leipää.

Juusto tahtoi ottaa tassut alleen ja karkaili tomaattien päältä uunissa.



Paahdetut tomaatit juustolla (2 :lle ruoaksi)

4 tomaattia
palanen brietä (noin 100g riittää)
ruukku salaattia (tammenlehteä tällä erää)
oliiviöljyä
mustapippuria
valkosipulin kynsi
5 tippaa tabascoa
suolaa
tinjamia

lisäksi parsakaalia, leipää

Halkaise tomaatit ja laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita öljyyn hienonnettu valkosipulin kynsi sekä mausteet. Voitele tomaatin puolikkaat päältä öljyseoksella ja paahda uunissa noin 10 minuuttia. Tällä välin leikkaa briestä viipaleita ja revi salaatti lautasille (lämmitä pakasteparsakaali mikrossa tai keittäen kattilassa). Ota tomaatit uunista ja lisää ylle brie- viipaleet, laita takaisin uuniin ja anna paistua kunnes juusto on saanu hieman väriä pintaan. Tarjoile tomaatit salaattipedillä parsakaalin ja leivän kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti