keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Päivän annos ja stevia -pohdintaa

Ihanaan rentoon aurinkopäivään istuu kuin nenä päähän kasaan kokoamani ateria; voissa paistettuja jumbo herkkusieniä sekä valloittavan hyvää feta-avokado salaattia.




 Salaattiin tuli 1/2 ptk apetina fetaa paloina, 1 tomaatti lohkoina, 1/2 avokado paloina, pari kourallista salaattisekoitusta, ripaus suolaa ja pippuria sekä loraus oliiviöljyä. Herkkusienet on vaan paistettu runsaassa voissa pannulla sekä päältä että alta niin että väriä tarttui kunnolla ja sienet pehmenivät ja lämpenivät, asettelin päälle lisäksi vähän fetajuustoa.  Avokadon toisen puolikkaan pilkoin lautaselle mukaan myös.

Jälkkärinä veriappelsiinilimsaa sekä nougat jäätelöä. Limsa on sitä paljon hehkutettua stevialla makeutettua(ja maistui ihan samalta kuin aina ennenkin, makeuttajasta riippumatta). En osaa vielä oikein sanoa mitä mieltä steviasta olen, mutta ainakin se on todennäköisesti parempi vaihtoehto kuin aspartaami.

Koska stevian käyttö on EU-maissa niin lapsenkäsissä vielä saa nähdä miten se jatkossa yleistyy. Vielä pari kuukautta sitten steviaa ei saanut myydä "ruoka" aineena joten sen käyttö ja saatavuus on räjähtänyt ihan hetkessä Suomessa.  EU on asettanut makeuttajan käytölle päiväkohtaisen rajoituksen (4mg/painokilo) joten taidetaan olla vielä aika varovaisia päättäjä-akselillakin. Itseä lisäksi vähän mietityttää kasvin alkuperä ja sen viljelykeinot. Stevia vaikuttaa vähän "super-ruualta", tuleehan se Etelä-Amerikasta ja on hypermakeaa, kaloritonta ja ollut käytössä joissain maissa jo ikiaikoja.

Uusi banneri, kiva vai ei-kiva?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti