perjantai 10. helmikuuta 2012

Ajanhallitsija

Tilasin Papershop.fi :stä kalenterin salamana sen jälkeen kun eksyin Lilyyn Jennan palstalle. Luin joskus aiikoja sitten Jennan blogia ja nyt vasta, kompuroituani pitkästä aikaa Lily.fi :n puolelle huomasin Jennan palstan. No se siitä, innostuin kuitenkin näkemästäni kalenterista ja vinkkauksesta aleen, joten kun postiluukusta pullahti  ihanaakin ihanampi kalenteri + sulostuttavia to do- post-it lappuja. Pitää kehaista Papershoppia, tein tilauksen viikonloppuna ja tiistaina tuli tieto että tilaus on lähtenyt ja keskiviikkona se tuli jo. Lisäksi nettikauppa toimi tosi mutkattomasti, vähän ehkä ärsytti että alv lisättiin vasta tilausvaiheessa summaan postareiden kanssa, eli tuotteen hinta ei sisällä nettikaupassa katsellessa alv:ia. Tuollainen pikkujuttu ei nyt kuitenkaan haitannut, sen verran nopea oli toimitus ja prima kunnossa oleva tavara vastasi odotuksia täysin.

Ihanat harmaat kannet on pehmeintä nahkajäljitelmää ikinä, haluun vaan silitellä!
 Ihana 2012 kalenterini, entinen oli siis pikkuinen lukuvuosikalenteri, jonka sivut alko käydä tuskastuttavan pieniksi mun suttukäsialalle ja lukkarille. Käytän kalenteria lukujärjestyksenä samalla joten vaadin sivut joilla on kellonajat. Kalenterin edessä istuu suloiset post-it laput. Tässä yhdistyy kaksi maailman ihaninta juttua yhdessä; tarralaput sekä to do- listat. Perfect!

Kalenterissa on ihania ajatuksia jokaiselle kuukaudelle ja lisäksi paaljon tilaa kaikelle kirjustelulle. Mulla on tapana käyttää kalenteria myös erilaisten muistiinpanojen (ja reseptienkin) säilytykseen joten kirjoitustila on tarpeen. 

Bonuksena löytyy ravintopyramidia, ravitsemustietoa, muuntotaulukoita, eri maiden pyhäpäivät ja viinitietouttakin. Oon ihan ihastunut tähän! Kalenteri on arkena niin vahvasti menossa mukana että päätin vihdoin vähän panostaa. Kesäisin ja lomilla elän kuin pellossa ilman mitään kalenteria mutta muutoin se on aika pakollinen tätänykyä.

3 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Superkiva blogi sulla :)


    http://littledraconflies.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla :) Kävin katsomassa teidän blogia ja oli ihastuttava!

      Poista