maanantai 1. elokuuta 2011

Maalla kesänvietossa

Oliskohan omenatkin pian kypsiä
 Vietin muutaman ihanan päivän maalla jossa tuli tehtyä lähes kaikkea mitä maalla olessa tuleekin tehdä eli grillattua, saunottua rantasaunassa, uitua, oltua soutelemassa, käytyä luontopolulla (Hiton haudallakin!), syötyä mustikoita suoraan metsästä, huidottua ötököitä, otettua aurinkoa, nukuttua teltassa ja syötyä hyvin. Autojen melusta ja kaupungin vilskeestä on kiva päästä joskus pois- jopa tälläisen  kaupunkilaistytön mielestä.
mustikoita!
Ihania mustikoita maat ja mannut täynnä! Melkein lähdin keräilemään enemmänkin mutta tyydyin sitten vaan popsimaan niitä suoraan. Sen sijaan kerättiin pari rasiallista punaviinimarjoja (pensaasta pihasta, ei metsästä) joista osa päätynee ihan lähiaikoina mammanmarjapiiraaseen.

Hitonhaudalla oli muun muassa tälläinen upea vesiputous joka ryöppysi kallion yltä, kalliota pitkin alas maahan niin että sen juurelle pääsisi vaikka suihkuun! Hitonhauta on jääkauden aikana muodostunut hautavajoama, rotko, jossa kulkee pieni luontopolku jota pitkin pääsee tutustumaan luoliin, erilaisiin kasveihin sekä upeisiin maisemiin. Paikka sijaitsee Laukaan alueella ja on kyllä ehdottomasti visiitin arvoinen.
Kallioseinämät ovat upean korkeat, tämä on kuvattu vastakkaisen jyrkänteen puolelta jota pitkin pääsi hieman kiipeämään pienen luolan luokse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti