torstai 14. lokakuuta 2010

Kasvisvuoka+vaaleaa kastiketta+pastaa

Ensi lumi on sitten saapunut. Samalla on saapunut penninvenytys viikot ja uusien reseptien kokeilut. Tällä kertaa nappasin ohjeen kasvisvuokaan kirjastosta lainaamastani Ruokasuosikit- kasvisruoat kirjasta. Kirjan ohje eroaa omasta tuotoksestani tosin lähes kaikin tavoin mitä nyt peruselementit (kuten korppujauhot ja porkkanat) löytyvät kummastakin.Vuoka syntyy helposti ja nopsaan kuten myös kaveriksi kehittelemäni kastike.



Kasvisvuoka

1 iso silputtu sipuli
valkosipulia
2 raastettua porkkanaa
2 kuutioitua tomaattia
noin 150g hakattua/murskattua/hienonnettua hasselpähkinää
1 rkl jauhoja
3 rkl vettä
150g korppujauhoja
1 kananmuna josta rakenne rikottu
mustapippuria
1 rkl soijakastiketta
persiljaa

Kuullota sipuli ja valkosipuli pehmeäksi pannulla. Lisää tomaatit ja jauhot. Sekoita jotta seos sakenee ja lisää vettä jotta seoksesta tulee sakeampaa ja yhtenäisempää. Jos tomaatit on oikein vetisiä/mehukkaita, vettä ei tarvita. Miksaa korppujauhot,mausteet ja pähkinät ja sekoita ne tomaattiseokseen mukaan. Jäähdytä hetki ja lisää kananmuna ja sekoita hyvin.

Kaada seos voideltuun vuokaan (esim. pieni uunivuoka/leipävuoka on paras) ja paista foliolla tai leivinpaperille peitettynä noin tunti 180 asteessa.

Vaalea kastike

noin 3 rkl voita
3,5 dl vettä
1 dl ruokakermaa
noin ruokalusikallinen sinappia
kunnolla mustapippuria

Kiehauta voi pannulla, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Paahda kullankeltaiseksi ja lisää hiljalleen vettä sekoittaen hyvin kokoajan esim kierrevatkaimella. Lisää lopulta ruokakerma ja anna kiehahtaa. Lisää sinappi ja mustapippuri ja anna kiehua 5min jotta jauhot kypsyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti