tiistai 25. tammikuuta 2011

Linssisalaattia vuohenjuuston kera

Hurjan herkuttelun jälkeen kaipasin jotain vähän kevyempää tai ainakin mukamas kevyempää, eli salaattia! Hyllyssä nökötti noin desi vihreitä linssejä, joten päätin rakentaa sitten salaatin niiden ympärille. Kokeilen ensi kertaa myös valmiiksi maustettua vuohenjuustoa (yrtti-valkosipuli) ja se toimikin mainiosti tässä. Maustettu vuohenjuusto oli muuten halvempaa kuin maustamaton siinä kaupassa, missä kävin.

Salaateissa voi olla se ongelma, että niistä ei välttämättä saa hirveästi hivenaineita tai esim proteeinia jos ei uskalla lähteä kokeilemaan erilaisia yhdistelmiä ja popsii vain vihersalaattia. Itse tykkään lisätä erilaisia juustoja, pastaa (ja nyt linssejä!), juureksia ja hedelmiä mukaan, jolloin maku on aina eri ja ravintosisältö muuttuu.

Linssivuohenjuusto salaatti

noin desi linssejä keitettynä (ohje linssien pakkauksessa, yleensä vettä kaksi kertaa linssien määrä)
1/2 kurkku
2 tomaattia
1 keräsalaatti
1 porkkana
Noin puolet vuohenjuustopakkauksesta (50g? makuasia)
Lajitelma paahdettuja siemeniä yms (gogreen)

Leikkaa kurkku pieniksi tikuiksi, lohko tomaatit pieniksi ja revi keräsalaatista 2/3 isoon kulhoon. Tee juustohöylällä porkkanasta ohuita lastuja.Sekoita vihanneksen isossa kulhossa yhteen, lisää noin puoli desiä paahdettuja siemeniä. Lisää ylle lämpimät keitetyt linssit. Leikkaa ja murenna vuohenjuustoa, ja ripottele se linssien ylle. Sekoita koko komeus ja nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti