lauantai 22. tammikuuta 2011

Dream trifle ala Sara la Fountain

(Kuva Sara la fountainin Passion for food kirjasta, Dream trifle oikeanpuoleiselle sivulla)

Väsyttävän arkipäivän päätteeksi, mitä teen? No triflen tietysti. Trifle on kerroksittainen torttu tai kakku, miten tykkää. Se muodostuu tällä kertaa vaniljakreemistä, suklaakreemistä, vadelmakerma täytteestä ja kahvikekseistä (taisi olla Aino tms A:lla alkavan tytön nimisiä). Vaikka osia on monia, tekemiseen meni yhdeltä ihmiseltä noin tunti tai vajaa, sillä mitään ei tarvitse paistaa!

Omasta herkusta ei kuvaa tullut tällä kertaa, en nimittäin omista niin iso lasikulhoa, josta kerrokset olisivat näkyneet läpi. Saran tekemä Trifle ja kuva siitä kuitenkin kertoo, mitä tuleman pitää! Tarjoiluastian sietää on todella iso, jos ei sellaista ole, voi toki taiteilla kaksi pienempää triflea eri astioihin.

Dream trifle

8 dl maitoa
vaniljatanko (tai aitoa vaniljasokeria)
7 kananmunan keltuaista
1 1/4 dl jauhoja
2 1/2 dl sokeria
 2 rkl kaakaota
60 g tummaa suklaata palasina (fazerin leivontasuklaa toimi hienosti)
1 ptk keksejä (Saralla tiramisukeksejä oikeaoppisesti, itse niiden puutteessa Aino kahvikeksejä)

Kostutus

1 dl kermaa
1/2 dl omenamehua
tomusokeria maun mukaan
(alkuperä ohjeen mukaan myös 2 rkl rommia)

Vadelmatäyte
3 dl kermaa kuohkeaksi vatkattuna
50 g tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
100g vadelmia (tuoreita, hädässä näin talvella käytin pakasteisia ja otin ne sulamaan heti alkajaisiksi)

koristeeksi tuoreita vadelmia

1. Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset(valkuaisia et enää tarvitse). Kaada maito kattilaan vaniljatangon- tai sokerin kanssa ja anna lämmetä liedellä ja hieman porista, vahdi ettei pala pohjaan.
2.Laita keltuaiset isohkoon kulhoon ja sekoita niiden joukkoon hyvin jauhot ja sokeri. Kun maito on alkanu hieman porista , kaada noin puolet siitä keltuaisseokseen ja sekoit hyvin niin, että seos on tasaista. Kaada seos sitten kattilaan. Anna keittyä miedolla lämmillä ja sekoita koko ajan kunnes seos paksuuntuu.
3. Kun seos on paksuhkoa, ota kattila liedeltä, poista vaniljatanko ja kaada puolet kreemistä kulhoon. Mikäli seos on paakkuista, siivilöi se kulhoon.
4. Lisää kaakaojauhe ja suklaa kattilaan, jossa on loput kreemistä, nosta liedelle miedolle lämmölle.Sekoita samalla kun suklaa sulaa. Kun kreemi on tasaista, ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä. Jos kreemi  on paakkuista, siivilöi se uuteen kulhoon.
5. Tee vadelma täyte. Sekoita hyvin tuorejuusto kuohkeaksi vatkatun kerma joukkoon,mausta sokerilla ja lisää vadelmat, sekoita.
6. Sekoita kostutusaineen ainekset pienessä kulhossa/mukissa yhteen.
7. Kokoa trifle : Kostuta keksejä kostutusaineessa ja lado niitä tasaisesti tarjoiluastian pohjalle.Levitä seuraavaksi kerrokseksi vaniljakreemiä, sitten suklaakreemiä. Dippaa lisää keksejä kostukeeseen ja lado ne suklaakreemin päälle.Keksien päälle lisää vadelmatäytettä. Toista näitä kerroksia kunnes astia on täynnä, koristele vadelmilla.

On muuten todella hyvää, erittäin makeaa, suussa sulavaa ja ihanan maukas kokonaisuus. Tästä riittää monelle, sillä yksikin pala täyttää hyvin, mutta ei ollu pienelle porukalle ongelmallistakaan tuhota tätä. Ehdoton herkku kun tekee mieli jotain tosi erikoista ja kesällä tuoreiden vadelmien kanssa on pakko tehdä tätä sitten uudestaan.

1 kommentti:

  1. Tämäpäs sattui, teimme viikon sinua jäljessä Saran triflen. Hyvää oli! :-)

    terkuin Henna/Sitruunaruoho

    VastaaPoista