keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kasvispihvejä

Olen aiemmin tehnyt kasvispihvit (tai juures, miten tykkää) aina samalla ohjeella, mitä nyt kerran ehkä kokeillut jotain erikoisempaa. Nyt törmäsin kuitenkin uuteen ohjeeseen Maku lehdessä joka on kova haastaja Joka kokin keittokirjan juurespihveille- näissä on nimittäin kunnolla juustoa joka tuo hurjaa mehevyyttä pihveihin. Kesäkurpitsa solahtaa mukaan mukavasti ja mitään ei tarvitse pilkkoa, ainoastaan raastaa! Mikä on loistavaa, sillä juuri pilkkominen tekee pihveistä työläitä. Ohje on vähän muokattu maku lehden versiosta.

Kasvispihvit

1 pieni kesäkurpitsa
1 porkkana
1 sipuli
3 kananmunaa
75g juustoraastetta
1/2dl jauhoja
mustapippuria
pizzamaustetta

Raasta vihannekset karkeaksi raasteeksi. Tee raastevuoren keskelle kolo ja riko siihen kolme kananmunaa, sekoita niistä rakenne rikki. Lisää keskelle kuivat aineet ja juustoraaste ja sekoita ne yhteen. Miksaa nyt kolon ainekset yhteen vihannesraasteen kera. Paista pannulla miedolla lämmöllä kumminkin puolin muutama minuutti kunnes pihvit ovat kullanruskeita.

Nämä pihvit säilyvät hyvin jääkaapissa  muutaman päivän elmukelmun alla lautasella vaikka mutta ne voi myös pakastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti