sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Ompelu-Lauantain tuotos ja ruokaisa papukastike

Mallina oon tönkkö mutta vaate olis se asia tässä!
 Ompelin eilen iltapäivällä ostamastani tumman liilasta kankaasta sitten jotain tämmöistä, oikein ihana päällä ja istuu olista kuin unelma. Yllätykseksi siis Ihanat mekot ja tunikat- kirjan mitoitus on bueno, kaavat oikeat (vaikka kaava-arkki vähän sekava) ja valmis tuotos näyttää samalta kuin kirjassa. Kirjan ohjeistus on vähän suurpiirteinen mutta yksityiskohtaiset kuvat joistain vaiheista auttavat loistavasti joten jos on yhtään kokemusta vaatteiden ompelusta, pystyy hankalampiakin malleja tekemään kirjan ohjeilla helposti.
 Edessä mallissa on siis laskokset ja ne on tikattu kiinni tekemällä iso siksaks kuvio vekkien päälle. Muutoin malli onkin ihan peruskamaa joten valmistui nopsaan senkin vuoksi. Tykkään hurjana!

Ompelun lisäksi olen nyt viikonloppuna luonut superlankaakin ja neulonut sillä vähän viltin alkua sekä saanut valmiiksi yhden ja puolikkaan lapasen mutta niistä sitten tuonnemmassa vielä omaa merkintää. Ollut kyllä tuottelias ja ihana viikonloppu, pitkään vaiheessa ollut (vaikkakin neuleena supernopea) ponchokin valmistui.

Liottelin yön yli myös papuja ja tein tälläistä papu-tomaattikastiketta riisin seuraksi. Mausteita kannattaa laittaa ihan oman maun mukaan, mistä sattuu tykkäämään. Tästä tuli sellainen hyvä ei-papuisan makuinen kastike, itsellä oli Aduki papuja (liotus 8h, keitto noin 25 min) ja ne olivatkin kivan mietoja ja hyviä rakenteeltaan tähän.

Papukastiketta riisille (noin 3-4 hengelle)

noin 1,5 dl kuivia papuja (liota ohjeen mukaan, papulajista riippuen 8-> tuntia)
1 prk yrttitomaattimurskaa
tomaattipyrettä
1 tomaatti
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
fetaa (ihan vaan muutama nokare)
paprikamaustetta
chilimauste sekoitetta
grillimaustetta
tabascoa
mustapippuria
viherpippuria

Huuhtele liotetut pavut ja laita kiehumaan, kiehumisaika riippuu papulajista. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota niitä pannulla oliiviöljyssä tomaattipyreen kanssa. Lisää kaikki mausteet sekä tomaattimurska ja pavut, anna kuumeta ja lisää lopuksi fetamuruja mukaan, sekoita. Leikkaa tomaatti kuutioiksi ja lisää sekaan. Tarjoile esim riisin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti