torstai 13. lokakuuta 2011

Kootut selitykset

Jyväskylän Pikkulinnasta löytyi ylläolevat langat; liukuvärjätty ja kiiltäväpintainen  lanka (king cole Mirage, noin 6e) muodosti Give a hoot- lapaset ja kerästä  jäi vielä vaikka ja kuinka. Kerän yllä pötköttelevä vyyhti punaista lankaa on sen sijaan ihanan pehmeää alpakkaa, silkkiä ja mohairia (nimeä en jaksa nyt tarkistaa, Debbie jotain) ja siitä syntyi panta ja ylikin jäi vähän vielä. Käsityörintamalla porskuttaa muutenkin hyvin, keittiössä ei niinkään.

Eilen kävi epäonnisesti uuniomenan kanssa; paistoin sitä KoKo-sarjan tarjoiluastia/vuoassa joka on siis uuninkestävä ja olen käyttänyt sitä paistamiseen monesti. Avatessa uuninluukun testatakseni omenan kypsyyttä, poksahti astia keskeltä halki moneen eri suuntaan. Ei paljoa naurattanut.
Kokkaillut olen sen sijaan menestyksellä juurespihvejä, uunikasvisvuokaa ja muita arkipöperöitä joihin kaikkiin löytyy jo valmiiksi ohjeet täältä. Viime yönä avotakasta bongasin ihanan suklaakakun (mutakakku vieläpä) ohjeen ja voisikin olla että rohkaistun tänään tekemään sellaista ja saisin tännekin vähän sisältöä.

Radiohiljaisuus on myös hyvin pitälti opiskelujen syytä; tällä viikolla olen tajunnut haalineeni ihan liikaa kursseja joten luettavaa ja tekemistä on riittänyt liiaksi. Kohta pitäisi kuitenkin helpottaa (varmasti) joten palaan vielä monilla herkuilla tämän kuun aikana jo, toivottavasti isommalla energia määrällä.

Aamulla heräsin sillä ololla että tänään tulee varmana lunta, saa nähdä onko unenpöpperössä tehty ennuste totta vai ei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti