perjantai 10. kesäkuuta 2011

Veden viileää

Veikkaan, että hän joka on kuluneen viikon aikana laittanut ruokaa ihan alusta lähtien asunee omakotitalossa jossa on hurmaava ilmastointi tai muuten vaan high-tech talossa johon lämpö ei poraudu. Tässä asunnossa lämpötila on nimittäin tarpeeksi korkea ilman uunin lämmitystä, eikä kuumuus muutenkaan nostata ruokahalua joten on aika keskittyä tällä kertaa muuhun

Nyt kun on talviturkkikin jo heitetty on myös aika näyttää lisää tästä silkkihuivista, eli vettä syöksyvä kiltti valas siihen piirtyi. Muutoin huivissa onkin sitten noita kuvassa näkyviä vesipisaroita ja kuvan ulkopuolelle jäänyt sateenkaari. No mihin silkkihuvia nyt kukaan _tarvii_ ?


Kieputtamalla huivia ja vetämällä sen hiusten päälle pään ympäri, kruunaamalla rusetilla saa aikaan aika söpön tavan pitää rantatukka kurissa



Lapsuudesta tuttu perinteinen huivinkietomistyyli on myös hyväksi todettu

Myös perus piraatti-tyyli on kelpo; ei valotu pää liikaa ja tukkakin on suojassa




Sen lisäksi että huivi toimii pantana, voi ylijäämä sipaista pelkän solmun sijaan kietomaan tukka ponihännälle

Panta-mallinakin huivi toimii hyvin (vaikka rantatukka onkin lässähtänyt)
Jotta sellaista, on tällekin huiville käyttöä!

2 kommenttia:

  1. aww just ihana tuo valaskala :)) toivoo kati

    VastaaPoista
  2. Joo Kati mä tykkään kanssa (tietysti), näin sen Emmin luonnosvihossa ja ruinasin suurennoksen siitä ja taiteilin sit huiviin!

    VastaaPoista