perjantai 8. kesäkuuta 2012

Punainen linssisalaatti

Aika perus-salaattihan tämä on, mutta aika herkullisen ja raikkaan näköinen sentään! Ja onpahan yksi lisäkeino ujuttaa ruokavalioonsa linssejä.




Paritin salaatin Felixin yrtti-balsamico kastikkeella. Ensin vähän epäröin valintaani- kastike on suht voimakkaan makuista mutta tykästyin siihen kuitenkin. Aiemmin olen ostanut (ne harvat salaatinkastikkeet mitä olen ostanut ylipäätään) markkinoilta suoraan pientuottajilta ja kaupassa ollessani tajusin siihen syyn.

Kaupan salaatinkastike valikoima on ensinnäkin vähän kämäinen, toiseksi, lähes kaikissa salaatinkastikkeissa on kananmunankeltuaisjauhetta. Tai parhaassa tapauksessa pästöroitua kananmunankeltuaista. Olin aika äimistynyt siinä ainesosaluetteloja lukiessa mutta se helpotti myös valintaa; Yrtti-balsamico kastike sisältää vain sellaisia aineksia, joiden nimet tajuan. Eihän se mitään omatehtyä ole, mukana on säilöntäainetta yms lisää mutta suhteellisen järjellisen lyhyellä ainesosaluettelolla tässä mennään. Bonuksena lasinen pullo joka on vieläpä kivan muotoinen ja muutenkin stailattu etiketti kivasti.

Ja miksi ostin salaatinkastiketta enkä mausta salaattiani oliiviöljyllä ja mausteilla ? Teen kyllä myös edellä mainittua, mutta koen kyllä käteväksi että jääkaapissa on varuilla myös valmiskastike, joka saa ihan perussalaatiinkin potkua.



Punainen linssisalaatti

pari desiä pientä pastaa
2/3 prk go greenin punaisia linssejä
1 punainen paprika
1/2 kiinankaali
3 tomaattia
1,5 dl maissia (pakaste)

Pasta keitetään al dente, linssit huuhdellaan hyvin ja vihannekset, maissia lukuunottamatta, pilkotaan mieluisiksi palasiksi. Maissin voi sulattaa mikrossa/keitetyssä vedessä. Sitten vaan miksaillaan ja valmista on. Helppoa kuin mikä ja täyttävää kuitenkin.


4 kommenttia:

  1. meillä on töissä aika kiva (perus)salaatinkastike joka tehdään öljystä, sinapista, ketsupista, punaviinietikasta, sitruunamehusta ja mausteet ja sokerit päälle :) se on aika hyvän makunen ja toimiva resepti, mutten osaa sanoa ainemääriä tähän hätään pienempään kun 40 litran satsiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aineet ainaki just semmosen perushyvän kastikkeen osasilta. Harmiksi en kyllä tota 40litraa alkais heti tekee xD vois olla vähä liian pienet astiat moiseen menoon mulla. Mutta pitäis varmaan tosiaan testailla joku kerta joitain kastike ohjeita, halvemmaksihan se tulee ja saa just sen makuista kuin haluaa.

      Poista
  2. Moi!

    Keitätkö sinä siis linssejä ollenkaan? Olen etsinyt reseptejä, joissa linssit vain liotettaisiin eikä keitettäisi ollenkaan eikä niitä ei tahdo löytyä. Itse syön linssit aina liotettuina. Ne maistuvat paremmalta ja koostumuskin on miellyttävämpi. Olen tosin joskus kuullut, että jotkin linssit tulee keittää, jotta ne eivät olisi jotenkin haitallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeessa on käytetty tosiaan GoGreenin punaisia linssejä jotka ovat säilykepurkissa, siis niitä, jotka ovat valmiiksi kypsiä ja suolaliemessä, ei niitä kuivattuja linssejä. Täten niitä en ole keittänyt kun ovat valmiiksi kypsiä (:

      Keitän linssit aina kyllä jos käytän kuivattuja linssejä. Keittoaika on vaan tosi lyhyt, jos linssit alkavat hajoilla tulee niistä muussisia ja makukin menee vähän hötöksi. Suosittelen keittämään koska ne ovat ainakin vatsaystävällisempiä niin. Pelkkä liottaminenkin on kuitenkin kai ihan ok, voihan linssejä idättääkin. Uskon kuitenkin että pidemmän päälle keittämättömien linssien syöminen voi tuottaa vatsanpuruja jos on herkkä vatsa.

      Poista