sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Diy selästä avoin t-paita ja letitetty pääntie

Kauan aikaa sitten intoilin tästä paidasta, nyt sain vihdoin kuvattua oman versioni! Sitä ei ole edellenkään huoliteltu eli letitys vähän repsottaa toisesta reunasta, pitäisi ommella ensimmäinen lenkki kiinni. Tästä huolimatta kuvasin koska tykkään lopputuloksesta paljon jo nyt.

Alunperin huonosti istuva, suht pitkät t-paita hihat omaava paita muuttui tyköistuvammaksi ja halterneck-toppia mukailevaksi letitetyn pääntien avulla. Hihat olen leikannut aiemmin pois, samatien pääntien "resorin". 




Ohje letitettyyn pääntiehen löytyy linkitetystä merkinnästä siis, tosi helppoa ja nopeaa, nättiäkin vieläpä.

Kuva: coatscrafts.co.uk
Ylläoleva kuva on istuskellut Pinterestin kansiossa iät ja ajat- tuli vihdoin aika toteuttaa jotain samanlaista. Alkuperäinen ohje käyttää "ric rac" nauhaa, eli aaltomaista koristenauhaa. Itse päädyin virkkaamaan ketjusilmukoista nauhan ja tulos onkin hieman erilainen kuin alkuperäinen inspiraatio- osati myös siksi, että nauhani oli paaljon lyhyempi kuin kuvassa käytetty. Eroavaisuuksista huolimatta olen tosi tyytyväinen.

vähän tärähti, mutta vähemmän kuin moni muu. ei oo toi itselaukaisin mun kaveri vielä




Tähän tarvitsee siis yhden hyvin istuvan t-paidan, koristenauhaa tai itse virkatun ketjusilmukka nauhan, neulan ja lankaa, nuppineuloja ja sakset. Ompelukone optional.

Alkuperäinen ohje ohjaistaa aikas hyvin, mutta kerronpa vielä miten itse tein. Pingotin paidan pahvilaation päälle (laatikko paidan sisällä) ja aloin mallailla nauhaa selän päälle noin v:n malliin kuten kuvassakin. Nuppineulotin nauhan kohdalleen, aloittaen oikeasta hartiasta, päätyen vasempaan. Kun selän aukon muoto oli näin malliteltu, aloin muodostaa verkkoa lopulla langalla (jatkaen siis vasemmasta hartiasta nyt)  käyttäen kuvaa apuna. Nuppineulotin nauhan paikoilleen ja ompelin käsin v:n muotoisen reunan mukaan niin, että verkon reunat kiinnittyivät samalla. Leikkasin sitten selän auki v:n sisältä ja leikkelin pois v:n sisäpuolelle jäävän kankaan- reunat voi halutessaan huolitella nauhareunuksen alle käsin tai koneella.

Näiden lisäksi olen katsellut tälläistäkin:

kuva: es-toyaqui.com
Pitää yrittää pitää sakset erossa paidoista nyt hetken aikaa, kohta ei ole muita kuin muokattuja paitoja muuten kaapit täynnä ja vaikkei se olisi huono juttu, monen päivänä ihan perinteisen peittävät t-paidat ovat tarpeen. 

2 kommenttia:

  1. Alice, it looks so great! Thanks for coming back and sharing the link with me. You might be interested in making over a shirt in this style as well! http://www.hernewleaf.com/2012/05/16/coachella-inspired-rock-roll-t-shirt-makeover/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks (: And thank you for sharing, again, another tutorial..I think my sister might loove that (:

      Poista