perjantai 26. marraskuuta 2010

Pinaatti-lohi piiras

Viime talvena löysin ohjeen (ehkäpä Kotivinkistä) ruokaisaan piirakkaan, jota tuli nyt tehtyä uudemman kerran. Helppoa kuin hengittäminen mutta hitusen hintavaa. Kuuluu joulunajan odotukseen ja kylmiin alkutalven päiviin.

1 pkt ruisperuna piirastaikinaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
100g pakastepinaattia
1 pkt kylmäsavustettua lohta (1pkt= noin 150g mutta voi kyllä käyttää enemmänkin)
1/2tl mustapippuria

Sulata taikina paketin ohjeen mukaan ja kaulitse siitä piirasvuokaan istuva pala(jätä loput koristeluun) ja painele taikinaa myös reunoille asti. Pistele pohja haarukalla ja paista 200 asteessa 10 minuuttia. Kaulitse ylijäämä taikina suorakaiteen muotoiseksi kaitaleeksi ja leikkaa se ohuisiin suikaleisiin (noin 8kpl).Pohjan paistuessa miksaa sulatettu pakastepinaatti (ei tarvitse poistaa nesteitä) ja tuorejuusto. Leikkaa kalasta muutama ohut siivu (esim 8kpl)  ja leikkele loput pieniksi paloiksi.

Levitä esipaistetun pohjan päälle ohut kerros tuorejuustoseosta ja levitä ylle pienet lohipalat. Peitä lopulla tuorejuustoseoksella. Koristele piiras asettelemalla täytteen ylle taikina suikaleet ja lohisuikaleet ristiin. Paista 200 asteessa piirasta vielä 20 minuuttia.

Kokemuksesta voin kertoa että tämä säilyy jääkaapissa hyvin monta päivää ja passaa sekä pääruuaksi että iltapalaksikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti